keskiviikko 29. elokuuta 2012

Taikasienimetsä


Taikasienimetsä on minun abivuonna syksyllä tekemä työ, jota väsäsin syyspuolella. Aloitin työt syyskuussa 2009 ja valmista tuli marraskuun alussa, esille työ aseteltiin 11. marraskuuta ja penkkareita varten sitten purettiinkäytävästä. Muotoilin sieniä ja ihmishahmoja aina kun oli aikaa, taisi olla toisessa jaksossa kun ei olisi edes keskiviikkona ollut koulua, mutta silti saavuin kouluun tekemään työtä kolmeksi-neljäksi tunniksi.
Omat ideat -kurssilla aihe oli vapaa ja päätin sitten leikkiä väreillä joista pidän ja perehtyä sienten muotokieleen. Kyse ei suinkaan ole mistään hallusinaatiosienistä, vaikka teoksen nimestä ehkä niin voisi luulla, vaan olen kakarasta asti tykännyt käydä äidin kanssa sienessä ja jokin niissä ihan ruokasienissä kiehtoo. Tatteja, vahveroita, rouskuja, ideaa sieniini sain juurikin niistä. Myös pienet lahottajasienet antoivat ideoita.

Sienissä ja ihmishahmossa, joka tuttavallisemmin on Elina Klooni, neitihenkilö, olen käyttänyt kanaverkkoa ja päällystänyt hökötykset paperilla. Elinan kasvoihin käytin paperimassaa ja käsiä yritin sillä myös muotoilla. Väriä pintaan sain akryylimaaleilla ja valkoinen on ihan talomaalia.




Elina edestä.


Elina takaa. Pelkkä verkko painoi muuten sen verran, että minun piti laittaa tukirangaksi selkään ja toiseen reiteen paljon paksumpaa rautajuttua, mitä lie kankea oli. Sitä sitten piti tasoitella pienemmillä verkkopaloilla.


Elinan paperimassakasvot.


Muistelen, että silloin kun Elinaa tein, oli tarkoituksena saada siitä sen kokoinen, että jos seisoisi pystyssä, niin se olisi noin 155cm pitkä ihminen. Sienten korkeuksia en muista ollenkaan, mutta eiköhän kuva kerro tarpeeksi, kun minä itse istun sienteni keskellä. Seinällä oleva sieni kertoo teoksen tiedot.


Vielä kaverikuva itse tekijästä ja teoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti